27.6.2013

Juhannus

Tässä tämä nyt tulee, pari päivää toki myöhässä, mutta tällä kertaa mulla on hyvä syy. Tällä viikolla en oo ehtiny juuri koneelle tätä postausta tekemään, sillä maanantaina mulla alko työt ja ne vie paljon aikaa multa ja yleensä töiden jälkeen nään vaikka kavereita tai jään kaupunkiin vähäksi aikaa ja siinä sitten vierähtääkin loppu ilta ja kun tuun kotiin niin on taas alettava valmistautumaan seuraavaan päivään ja töiden takia meen ihan hirmu aikasin nukkumaan, että jaksan aamulla nousta aikasin ylös ja varsinkin alkuviikosta mun unirytmi oli ihan sekasin niin nukahtaminen ei ollutkaan niin helppoa. Huomenna sitten starttaakin viimenen työpäivä tältä ekaviikolta ja sitten lähetäänkin meidän tuttavaperheen kanssa Yppäriin viikonlopuksi mökkeileen. Niin, tänään sitten oli vähän enemmän aikaa ja vihdoin pääsin julkasemaan tämän postauksen ja kertomaan niitä kuulumisia. Niin juhannus vierähti Siikajoella sukulaisten ja tuttujen kanssa, mulla oli oikeastaan kokoajan kamera mukana joten näitä kuvia tuli otettua paljon, ja jotta tästä ei tulisi niin kauhen pitkää postausta niin "tiivistin" mun juhannuksen tälläseen kahteen kollaasiin. Oli rento ja mukava juhannus tuolla mökillä ja tuli tehtyä kaikenlaista: Liikaa syömistä, uimista joessa, mönkkäröintiä, ilta souteluja, paljua ja savusaunaa, grillailua, mölkyn pelaamista auringon ottoa, lenkkeilyä, nauramista, musiikkia, grillattuja vaahtokarkkeja ja muuta mukavaa. Ää kello on jo noin paljon ja mun pitää lähtä tästä nukkumaan, että jaksan nousta aamulla sängystä! Koitan ehtiä postailla useammin, moikka!

juhannuskollaasi 1 juhannuskollaasi2

24.6.2013

Midsummer


juhannus 368 juhannus 360juhannus 174juhannus 207 juhannus 408 kollaasi juhannus 317 juhannus 323 juhannus 354juhannus 402 juhannus 096 juhannus 397 juhannus 232 juhannus 359 juhannus 422 juhannus 033 juhannus 413 Tänä vuonna, niinku monena muunakin, vietin mun juhannuksen perheen kanssa Rovaniemellä. Juhannusaatto meni pikkuserkuilla hyvää ruokaa syöden, Poliisiopistoa katellen, dataillen ja kuvaillen. Lauantai-iltaa viettelin sitte ihan mahtavien tyttöjen kanssa. Mentiin Lauran kanssa Saaralle yöksi ja syötiin herkkuja ja katottiin elokuvaa (10 things I hate about you, jonka oon nähny 3 kertaa tässä kuussa ), juteltiin, kiipeiltiin katolla keskellä yötä, juteltiin vähän lisää. Oli ihan huippu ilta Tänään aamupäivällä suunnattiin sitte kaupunkiin. Mulla tarkotuksena oli ettiä rippimekkoa ja kenkiä, mutta tyhjin käsin jouduin sieltäkin kotiin tulemaan. Onneksi on vielä aikaa löytää se oikea. 300 km kotimatkaki vierähti nopeesti unten mailla ja uusinta Demiä lukien.

20.6.2013

Wednesday trough my camera

Nyt on tulossa vähän erilaisempaa postausta mun osalta, nimittäin myday:tä.
MYDAY jumpiniiiSara tuli meile eilen yötä ja päädyttiin nukkumaan vaihteeksi leikkimökkiin (mun vastaväitteistä huolimatta), me ei tehty mitään erikoista, enimmäkseen lanitettiin ja kuunneltiin musiikkia (perus me). Herättiin jo jopa 11 aikaan aamulla, varmaan ensimmäinen "aikanen" herätys mulla tällä viikolla.
 MYDAY breakfastNoin puoli 12 reipastuttiin ja lähdettiin leikkimökistä ulos ja suunattiin sisälle aamupalalle.
MYDAY suihkuusitten suihkuun ja muut aamutoimet. tässä nopeesti otettu pari asukuvaa.
MYDAY asuNoin 12 aikaan lähettiin polkemaan kylälle, lähdin saattamaan Saran ja sitten käymään nopeesti vaan etsimäsä sellaista pitsikuviollista kangasta yhteen farkkuliiviin kiekkarista ja sieltähän se löytykin, huimat 40senttiä makso.
MYDAY jopoMYDAY sadepilviäja tottakai mun onneksi alko satamaan kun pyöräilin..
MYDAY kiekkariEn viihtiny kuvailla mitenkään paljon siellä kiekkarissa, mutta nämä 2 huikeeta kuvaa tuli otettua. Mulla oli tän postauksen kuvia ottaessa periaate, että kuvaan ihan kaikkea ja ihan kokoajan. Oli muuten outo olla kiekkarissa käymässä yksin, sillä yleensä aina mulla on joku mukana, ja yksinkertasesti siksi, että en tykkää lähteä oikeastaan minnekkään yksin, musta on aina vaan kivempi jos on vaikka kaveri mukana. Emmä väitä, että se ois jotenki paha mennä yksin, mutta mä oon sellanen, että en tykkää tälleen käydä missään yksin. Tai ainakin mä viellä olin tota mieltä kun mä tänään sitten olin yksin niin eihän se oikeastaan niin "tylsää" ollukkaan, vaihtelua..
 MYDAY teinipeili
Kiekkarista suuntasin pattijoen kirjastoon josta kävin lainaamassa jtn kirjaa mökille, kun lähetään tänään Siikajoelle joka on tullu perinteeks, että aina Siikajoelle mökkeilemään juhannuksena, ei mulla oikeastaan mitään sitä vastaan oo, pääsee täältä hetkeks pois. Mutta niin ei oikeen löytyny mitään joten piti tyytyä "silmät kiinni ja osota jotain kirjaa sormella"- menetelmään.MYDAY kirjastojeeHaha kuulostaapa todella kiinostavalta päivältä kun kiekkari ja kirjasto? :D No, mutta tälleen tänään, sitten kaupan kautta kotiin ja tietty alko taas satamaan vettä, kun lähtiin polkemaan.MYDAY kuulottimet
Kotona sitten odottikin jo tällänen karvanen kaveri mua sängyllä tuhisten :)
MYDAY nasu<3Tätä kirjaa mun sormi sitten päätti osottaa ja saa nyt nähä oliko hyvä vai huono..
MYDAY kirja
Ja uus Demi tuli <3! pari tuntia vierähti Demiä lueskellessa. Kävin yhdessä välissä siivomassa sen leikkimökin jossa oltiin Saran kanssa nukuttu ja näin.. huomaako, että teksti ei oikeen luista näin puoliunessa? :D sori..
MYDAY demitystä MYDAY nutturaasata sata ropisee... tälläset säät vois heittää niin kauas ku pippuri kasvaa, kesälomalla pitäis olla helteitä! Toivottavasti juhannuksena niitä sais..
MYDAY sadeAiemmin jo kertoinki siitä pitsipalasta jonka ostin ja aloin ompeleen mun farkkuliiviin sellasta pitsiosaa, mutta heti ko nora menee kokeileen ompelukonetta niin neulahan se siinä meni poikki ja tietenkään sattunu toista löytymään, joten vähän vaiheeseen jäi seki..
MYDAY farkkuliivin tekooSitten aloin pakkailemaan sinne Siikajoelle, ehkä yks inhottavimmista asioista on pakkaaminen ja sitten reissun jälkeen niitten tavaroitten purkaminen.... arg!
MYDAY pakkaamista MYDAY pakattujes
Sain pakattua, ja ehkä tuli otettua kaheksi yöks vähän liikaa tavaraa, mutta aina parempi ko on liikaa tavaraa mukana. Sitten suihkun jälkeen ajattelin kattua uusimman Carrien päiväkirjan (ja pakolliset fb,bloglovin,youtube...) ja nyt tulin tekemään tän postauksen loppuun. Kello on melkein viisi aamulla ja mä en nukaha. Mun pitäs olla hereilläkin jo melkeen 4:n tunnin päästä kun lähetään sinne mökille... eiih.
MYDAY carrien päiväkirjat<3
Mä tiedän, että tekstit ei ainakaan ollut mitään kivaa luettavaa joten sori siitä, mutta mitä muuten tykkäsittä? Ajattelin tehä tälläsen erilaisen postauksen, vaikka sen kunniaksi, että teitä lukijoita on tullu ihan todella paljon lisää ja se on vaan tosi mukava huomata, kiitti teile <3 ! Seuraavan kerran nähdään täällä blogin puolella juhannuksen jälkeen. Mukavaa juhannusta teile kaikille! (: 

Kuulumisia ja Instakuvia

Hmm.. .olin ajastanu teille tällasen Instagram-postauksen viime viikolle, mutta en tiedä, miks se oli vielä tuolla bloggerin luonnoksissa.. Olin siis viimeviikolla Rovaniemellä pesisleirillä tuomarina. Oli ihan mahtava leiri! Voisin sanoa että paras tuomarileiri missä oon ollu. Pelit meni ihan hyvin mutta ei se oikeestaan oo ainakaan mulle se pääasia tuolla leireillä. Sain hirveesti uusia kavereita ja tutustuin aivan ihaniin ihmisiin ( ja eläimiin)♥ Mulla on jo ikävä yöllisiä mäkkireissuja, ilmapatjalla huonosti nukuttuja öitä, leiridiskoa, sateessa jäätymistä ja varsinki niitä ihmisiä. Kiitos kaikille ihan mahtavasta leiristä! Olin myös ennen leiriä Saaralla kaks yötä ja seki oli ihan parhautta. Noh.. kuvia mulla ei tuolta reissulta oo ku muutama hassu ruutu Saaran koirasta, joten saatte  nyt tyytyä vanhoihin (ja vähän uudempiinki) kuviin mun Instasta. Sieltä mut löytää nimellä SARA_ANNIKAA.

kollaasi
1. Jasminin kanssa soutelemassa  2. Treeni-ilta  3. Kesän eka tuomarointi 4. Vähän erilainen koulupäivä Helsingissä
kollaasi
1. Kuviksen tunti  2. Heseilyä siskon kanssa 3. Noran kanssa leffailtaa ja ihan liikaa jäätelöä 4. Eräjormailua Kuusamossa
kollaasi
1. Kokeisiin lukua joskus ku oli vielä koulua 2. Sneakpeek kevätjuhla asusta 3. Lauantaipiknikillä Veeran, Ninnin ja Noran kanssa 4. Hesessä taas... tälläkertaa Noran kans piilossa sateelta ja ukkoselta
kollaasi
1. Aste Powerin avajaisissa 2. Facebook profiilikuva 3. ... 4. Mun ja Petran 12v-synttäri jätskit :D tai jotain sinnepäin

Tänään otetaan suunnaksi taas (ylläri) Rovaniemi, ku lähden pikkuserkuille juhannuksen viettoon. Ehkä sitä tulee eksyttyä myös sinne Saaralle niinku mulla on tapana. Pitäkää kiva (ja turvallinen!) juhannus :)!

10.6.2013

Don't worry just let me blow all of your grey clouds away


Viimeviikolla olin torstaista sunnuntaihin pelaamassa lentopalloa Mikkelissä. Eli oltiin siis joukkueen kans Power Cupissa. Se on ainaki Suomen suurin junioreiden lentopalloleiri/turnaus [ maailman suurin nuorten lentopalloturnaus, niinkuin eräs ano korjasi :D ]. Tänä vuonna se järjestettiin siis Mikkelissä ja ens vuonna olis vuorossa Raahe. En kyllä tajua, miten ne kaikki ihmiset ja melkeen 300 kenttää mahtuu tänne... Se nähään sitte vuoden kuluttua. Mutta, jos nyt vielä muutama sana tämän vuoden Powerista. Tämä oli mulle toinen Poweri ja tavallaan uus joukkuekki oli. Tällä joukkueella en ollu siis ennen pelannu vaikka kaikki oli kyllä muuten tuttuja. Meidän seuran kaks C-tyttö-joukkuetta siis yhdistettiin nyt Poweriin.
jump"kaks sormee täysii ilmaan..."
Torstaina oli siis aikanen herätys ja kuuden aikaan lähdettiin sitte ABC:ltä ajelemaan Mikkeliä kohti. Iltapäivällä oliki eka peli ja sieltähän tuli heti voitto kotiin. Illalla mentiin vielä Mikkelin torille avajaisiin, jossa esiintyjänä oli Aste. Konsertin jälkeen katottiin vielä vähän aikaa sellasta beach volley näytösottelua. Sinne torille oli kannettu lentopallokentän kokonen ja puoli metriä korkea kasa hiekkaa niitä pelejä varten.
avajaiset beachvolleyy astee
Pelit meni tosi hyvin ja hävittiin kaikista peleistä (yhteensä noin10) vaan yks. Loppusijoitus oli sitten 9. , johon mun mielestä ainaki voi olla aivan tyytyväinen, koska joukkueita oli meidän sarjassa 62. Säät oli ihanan aurinkoisia ja lämpimiä ja vaan yhtenä päivänä sato vettä. Kuumuudesta johtuen kyllä jouduin pari peliä vaan makaamaan kentän laidalla, koska oli niin huono olo. Lauantaina Mikkelin jäähallilla järjestettiin kisabileet, eli powerilaisille tarkoitettu disko. Mentiin sinne muutaman joukkuekaverin ja Jennyn kans. Esiintyjänä oli Redrama, mutta mulla ei oo sieltä yhtään kuvia, koska en viitsiny ottaa kameraa mukaan. Ihan kiva ilta oli, vaikka tytöt oikeestaan pakotti mut lähtemään. Sunnuntaina sitte pelattin kaks viimeistä peliä, jonka jälkeen lähettiin heti ajelemaan Raahen suuntaan. Oli huippu reissu, kiitos kaikille! ♥
Don't worry, just let me blow all of your grey clouds awayTyyti ja Puhti ♥
Tänään oon vaan hölläilly kotona ja purkanu laukkuja ja pessy pyykkejä. Huomenna taas kohti uusia seikkailuja leirejä. Tälläkertaa suuntana Rovaniemi. Meen ensin pariksi päiväksi Saaralle ja sitte torstaina alkaa tuomarileiri :)

8.6.2013

You are my treasure

Ihan pian on tämäkin eka kesäloma viikko ohi, päivät on vierähtänyt tosi nopeeta ja oon tehnyt ihan kamalasti kaikkea viikon sisällä, etupäässä nähnyt kavereita ja paljon yökyläilyjä + kaikkea kivaa ja kamera ei oo kulkenut kauheena mukana niin laitetaan sen piikkiin tämä mun "postaustauko" ja aina ei oo ollut kartalla ajasta ja päivästä ja päivämäärästä, niinku en yleensä mä ainakaan ole lomalla tietoinen mistään kelloista ja muista ärsyttävistä jutuista. On ihanaa olla ajattelematta kelloa ja mennä ja tulla vaan. Tänään käväistiin Tiimarissa ja mukaan tarttu kangastussit ja ajatuksena oli vähän piirtää mun kangaskassiin. On muuten aika hankalaa keksiä kuvaa kangaslaukkuun, jotain vähän erilaista ideaa metsästelin kissojen ja koirien kanssa weheartit:istä, muiden blogeista ja mistä vaan voisi jotain löytyä.  Ei oikeen mitään löytyny joten sitten tein aika perus annkurin ja siinä sitten sain idean kuvioida se tolla tavalla (kuva alhaalla.) Ihan tyytyväinen oon, mitä te pidätte? Jottei tää teksti menis ihan kokonaan ton kassin höpöttelyyn niin olen mä tänään vähän muutakin puuhaillut, oon ottanut aurinkoa paljon ja käytiin Mäntylammella uimassa, enmä oikeen uskaltanut uida vaikka olikin tosi lämmintä vettä, toiste sitten. Aamulla iski masennus kun katsoin ulos salamoiden ja vesipisaroiden sekaan, tätä säätä on jatkunu jo pari päivää ja alko jo ottamaan päähän tollaset ilmat, ei kesälomalla kuulu sataa ja ukkostaa! Mutta parin tunnin päästä se muuttukin ihanaksi auringonpaisteeksi, kelpaa :)!
Tästä mä lähdenkin untenmaille kun aamulla herätys puol 9 ja eikun riparikorttiin merkkejä hommaamaan! jee..

P.S: Eipä siitä zeppeliinin ostoksista taida mitään postausta syntyä kun kokoajan ne vaatteet on eriaikaan pesussa tai käytössä jne.. sorry. 

kollaasi ankkurikangaskassijee floweri hiussetjamie icetea