27.4.2013

I love people who can make me laugh when I don`t even want to smile

hapi böörtei tiellä ihanat kenkulit paljuuu ryhmäkuvaa tinnijamä jasejatinni puspus Heiij! Pitkästä aikaa muakin täällä näkyy. Alotin tän kyseisen postauksen teon jo keskiviikkona, mutta en ehtinyt tehdä loppuun samana päivänä ja kappas torstai ja perjantaiki oli kiireisiä päiviä, mutta tänään mä vihdoin ehtiin tulla tännekin kirjottelemaan kuulumisia ja nyt onkin todella paljon kertomista joten varautukaa kilometri postaukseen.  Aloitetaan vaikkapa viime torstain tapahtumissa, koulupäivä torstaina vierähtikin Haapavedellä NouHätä-kisojen parissa, joista oon maininnut aikasemminkin täälä blogin puolella, eli minä, Jasmin ja Lotta oltiin paras joukkue täältä Raahen alueelta ja päästiin kisamaan muiden Jokilaaksojen, Oulu-Koillismaan ja Kainuun kilpailijoitten kanssa. Joskus yhdeksän aikaan oli lähtö ja perille tultiin noin kymmenen aikaan ja aluksi oli pieniä alotus hössötyksiä siellä paikanpäällä, mutta sitten päästiinkin alottamaan ja ensiksi tehtiin teoriakoe jossa kyseltiin aika peruskysymyksiä, se meni aika hyvin. Kokeen jälkeen kilpailijat jaettiin kahteen ryhmään ja toinen porukka lähti syömään läheiselle koululle ja toiset jäi suorittamaan eri pisteille käytännön kokeita. Pisteillä vierähti odotettua enemmän aikaa ja siitä seurasikin, että oltiin tunti myöhässä aikataulusta ja olihan se vähän ärsyttävää odotella kuumeisesti niitä kisan tuloksia, lopulta nekin selvisi ja ei me ainakaan kolmen parhaan joukkoon päästy vaikka oltiin aika varmoja, että meillä on hyvät mahdollisuudet. Ei se mitään, musta se oli tosi mukava kokemus ja seuraavat kasiluokkalaiset niin menkää ehdottomasti kokeileen teidän taitoja :)!
Viime viikonloppu vierähti alotusriparilla, aluksi ajattelin, että ei huvita mennä ja siellä on varmasti aika tylsää, mutta päinvastoin, oli tosi mukava viikonloppu ripari ja paras porukka ja mukavanoloiset isosetkin, nyt odotan vielä enemmän kesälomaa että viikonleirikin koittaisi. Kesätöitäkin oon hakenut ja toivottavasti nyt pääsen töihin! Niin ja täytin 15 vuotta maanantaina (JEE), ja monet kaverit ja osa teistä lukijoistakin tietää, että mun kamera on ollut aika kauan hukassa.. taino jätin sen pääsiäislomalla junaan, kun me oltiin Saran kanssa Rovaniemellä Saaralla ja kun oli aika palata tänne Raaheen, niin junaanhan mä sen kameran olin jättänyt.. hupsista, mutta kappas vaan mikä synttärilahja mua odotti kotona... CANON EOS 600D! iiiii se ilon tunne, olin/oon niin innossaan, tää on niin mahtava kamera, ei voi muuta kun vaa kehua. Miettiin vaan, että miten mä nyt sainkin ton kameran, kun ekaks oli puhe, että mun pitäis itse ostaa se sitten kun mulla on rahat siihen... en kyllä valita.
Tiistaina oli viimeinen kuviskoulukerta ennen kesälomaa ja me pidettiin nyyttärit ja otin kameran mukaan, että saan testata sitä ja oisin voinut tehä sillonki postauksen, mutta enmä tiedä, että mihin se mun aika meni, mutta en ehtinyt tekemään sitä.. siitähän on varmaan 2 viikkoa kun viimeks oon postannut, mutta ei vaan oo ollut aikaa kun on ollut niin paljon tekemistä ja en oo kauheena kotonakaan ollu. Tähän tulee muutos, nyt kun mulla on ihanabestrakasuus kamera niin varmasti muakin olin tosi innossaan siitä ja olin muutenki tosi hyvällä tuulella ja vielä hyvän fiiliksen kruunas ihana ja aurinkoinen sää, eli kesä on pian täällä ♥ Tänä viikonloppuna me vähän juhlittiinkin mun synttäreitä ihan pienellä porukalla Tinnin, Jasminin ja Saran kanssa ja oli niin mukava viikonloppu. Oltiin paljussa, syötiinsyötiinsyötiin, ja syötiin, kuvailtiin paljon, katsottiin Titanic ja roskisprinssi ja fiilisteltiin kesää ja naurettiin paljon ja oli ihana ja vähän erilainen viikonloppu, sain ihania lahjoja tytöiltä ja Sara oli leiponut oikeen täytekakun ♥ Kiitti teille rakkaat! Ja huomenna on sunnuntai ja sukulaisia ois tulossa käymään, ja jospa sitä ehtis ekaa kertaa tälle vuodelle rullaluistelemaankin. Kestetään vielä vähän aikaa koulua ja sitten on kauan odotettu kesäloma !  ja hei aplodit sille joka jakso lukia koko tekstin.


4 kommenttia :

Comment, please! :)