8.6.2013

You are my treasure

Ihan pian on tämäkin eka kesäloma viikko ohi, päivät on vierähtänyt tosi nopeeta ja oon tehnyt ihan kamalasti kaikkea viikon sisällä, etupäässä nähnyt kavereita ja paljon yökyläilyjä + kaikkea kivaa ja kamera ei oo kulkenut kauheena mukana niin laitetaan sen piikkiin tämä mun "postaustauko" ja aina ei oo ollut kartalla ajasta ja päivästä ja päivämäärästä, niinku en yleensä mä ainakaan ole lomalla tietoinen mistään kelloista ja muista ärsyttävistä jutuista. On ihanaa olla ajattelematta kelloa ja mennä ja tulla vaan. Tänään käväistiin Tiimarissa ja mukaan tarttu kangastussit ja ajatuksena oli vähän piirtää mun kangaskassiin. On muuten aika hankalaa keksiä kuvaa kangaslaukkuun, jotain vähän erilaista ideaa metsästelin kissojen ja koirien kanssa weheartit:istä, muiden blogeista ja mistä vaan voisi jotain löytyä.  Ei oikeen mitään löytyny joten sitten tein aika perus annkurin ja siinä sitten sain idean kuvioida se tolla tavalla (kuva alhaalla.) Ihan tyytyväinen oon, mitä te pidätte? Jottei tää teksti menis ihan kokonaan ton kassin höpöttelyyn niin olen mä tänään vähän muutakin puuhaillut, oon ottanut aurinkoa paljon ja käytiin Mäntylammella uimassa, enmä oikeen uskaltanut uida vaikka olikin tosi lämmintä vettä, toiste sitten. Aamulla iski masennus kun katsoin ulos salamoiden ja vesipisaroiden sekaan, tätä säätä on jatkunu jo pari päivää ja alko jo ottamaan päähän tollaset ilmat, ei kesälomalla kuulu sataa ja ukkostaa! Mutta parin tunnin päästä se muuttukin ihanaksi auringonpaisteeksi, kelpaa :)!
Tästä mä lähdenkin untenmaille kun aamulla herätys puol 9 ja eikun riparikorttiin merkkejä hommaamaan! jee..

P.S: Eipä siitä zeppeliinin ostoksista taida mitään postausta syntyä kun kokoajan ne vaatteet on eriaikaan pesussa tai käytössä jne.. sorry. 

kollaasi ankkurikangaskassijee floweri hiussetjamie icetea

4 kommenttia :

  1. Hieno toi kangaskassi! (: muistatko mitä suunnilleen ne tussit makso?


    Biiba-bloggaa.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. kiitti! (: ne oli n. 8 eurua ja siinä oli myös muitaki värejä ko musta :)

    VastaaPoista
  3. oot omituisen näkönen tuossa toiseksviimeisen kuvan oikeella..

    VastaaPoista

Comment, please! :)